Mielen sairaus jää helposti katseilta piiloon, mutta työkykyyn se voi iskeä kovaa. Työyhteisön suhtautuminen joko tukee tai vaikeuttaa toipumista.

Työkaveri palaa töihin vakavan leikkauksen jälkeen. Hän liikkuu vielä hitaasti, tarvitsee tavallista enemmän taukoja eikä pysty heti samoihin tehtäviin kuin ennen. Tilanne tuskin herättää kummastusta. Kukaan ei oleta, että toipuminen nopeutuisi käskemällä ryhdistäytyä tai yrittää vähän kovemmin.

Jos työkaveri palaa pitkältä sairauslomalta masennuksen tai muun mielenterveyden häiriön jälkeen, sairaus ei välttämättä näy mitenkään ulospäin. Kollega istuu samalla paikalla, avaa tietokoneensa ja näyttää ulkoisesti aivan samalta kuin ennenkin. Silti työpäivä voi vaatia häneltä huomattavasti enemmän voimavaroja kuin aikaisemmin.

Keskittyminen katkeaa, ja tavallisen sähköpostin kirjoittamiseen kuluu puoli tuntia. Kokouksen keskustelussa mukana pysyminen vaatii kaiken tarkkaavaisuuden, ja työpäivän jälkeen voimat ovat lopussa. Aiemmin rutiinilla syntyneen päätöksen tekeminen voi tuntua ylivoimaiselta haasteelta. Juuri tässä piilee yksi mielen sairauksien erityispiirteistä työelämässä: sairaus ja sen vaikutukset eivät välttämättä näy muille.

Näkymätöntä sairautta tulkitaan helposti väärin

Fyysisen sairauden aiheuttamat rajoitteet voi olla helpompi hyväksyä, sillä niiden syy ymmärretään. Kipsissä olevalla jalalla ei juosta portaita, eikä leikkauksesta toipuvalta odoteta täyttä suorituskykyä ensimmäisinä työpäivinä.

Mielenterveyden häiriön vaikutukset voivat sen sijaan näyttää ulospäin joltakin aivan muulta. Aloitekyvyn heikkeneminen voidaan tulkita välinpitämättömyydeksi, vetäytyminen epäkohteliaisuudeksi ja keskittymisvaikeudet huolimattomuudeksi. Jos työntekijä ei enää tartu tehtäviin samalla tarmolla kuin ennen, ympärillä kummaksutaan. Kyse voi kuitenkin olla sairauden oireista.

Mielenterveyden häiriöillä on vaikutusta muun muassa muistiin, keskittymiseen, tarkkaavaisuuteen, päätöksentekoon, vireystilaan ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Ihminen saattaa väsyä aiempaa nopeammin tai joutua ponnistelemaan tehtävissä, jotka aiemmin ovat sujuneet helposti.

Siksi sairastuneen toimintaa ei pitäisi arvioida pelkästään sen perusteella, miltä työkaveri näyttää tai miten hyvin hän on suoriutunut työstään aikaisemmin.

Työkyky ei palaudu hetkessä

On myös hyvä muistaa, että mielenterveyden häiriö ei automaattisesti tarkoita työkyvyttömyyttä. Työssä jatkaminen tai sinne palaaminen voi päinvastoin olla olennainen osa toipumista. Mielekäs työ tuo päiviin rakennetta, osallisuutta sekä kokemuksen siitä, että kuuluu edelleen työyhteisöön. Työhön palaaminen ei silti välttämättä tarkoita paluuta suoraan entiseen työtahtiin.

Jos työntekijä pystyy aluksi keskittymään yhteen kokonaisuuteen kerrallaan mutta ei jatkuvasti keskeytyvään työhön, työpäivää voidaan yrittää järjestää sen mukaisesti. Toiselle ratkaisu voi olla lyhyempi työpäivä, tavallista selkeämpi tehtävänkuva, rauhallisempi työtila tai mahdollisuus pitää enemmän taukoja.

Kyse ei ole erityiskohtelusta, vaan samasta periaatteesta kuin fyysisestä sairaudesta toivuttaessa: työ sovitetaan senhetkiseen työkykyyn. Työn muokkaamisesta voidaan sopia työntekijän ja esihenkilön kesken, ja tarvittaessa työterveyshuolto auttaa arvioimaan, millaiset järjestelyt tukevat työssä jatkamista tai sinne palaamista. Järjestelyjen tarve ja kesto ovat aina yksilöllisiä.

Työyhteisön ei tarvitse tietää diagnoosia

Mielen sairauksiin liittyy myös yksityisyys, jota työpaikalla on kunnioitettava. Työntekijän ei tarvitse selittää sairauttaan työkavereilleen saadakseen tarvitsemaansa tukea.

Tämä saattaa joskus synnyttää työyhteisössä kysymyksiä. Miksi yksi saa tehdä lyhyempää päivää? Miksi hänen tehtäviään on siirretty muille? Miksi hän saa työskennellä rauhassa, kun muiden täytyy hoitaa asiakastilanteita?

Esihenkilön tehtävänä on huolehtia siitä, että työ järjestetään oikeudenmukaisesti ilman työntekijän terveystietojen julkista avaamista. Työpaikalla voidaan myös tehdä näkyväksi periaate, joka koskee kaikkia: jos työkyky sairauden vuoksi muuttuu, työtä voidaan määräajaksi mukauttaa. Tänään tukea tarvitsee yksi, myöhemmin ehkä joku toinen.

Työkavereiltakaan ei tarvita diagnooseja, neuvoja tai hoito-ohjeita. Tavallinen, asiallinen suhtautuminen kantaa pitkälle. Sairauslomalta palaavaa ei tarvitse vältellä, mutta häntä ei myöskään tule tentata siitä, mitä on tapahtunut.

Sairastuminen ei muuta ihmisen arvoa

Mielen sairastuminen voi osua kenelle tahansa ja missä tahansa työuran vaiheessa. Ihminen, joka on aikaisemmin kantanut paljon vastuuta, tehnyt työnsä hyvin ja auttanut muita, voi jonain päivänä olla itse se, jonka voimavarat eivät riitä entiseen.

On helppo puhua avoimesta ja välittävästä työpaikasta silloin, kun kaikki voivat hyvin. Huomattavasti enemmän kertoo se, miten työpaikalla suhtaudutaan ihmiseen aikana, jolloin hänen työkykynsä hetkellisesti horjuu.

Vakava mielenterveyden häiriö ansaitsee saman vakavuuden kuin fyysinen sairaus. Sairastunut ei tarvitse varovaisuutta tai sääliä, vaan aikaa toipua, asianmukaista hoitoa ja työpaikalla sellaista tukea, joka vastaa hänen senhetkistä työkykyään.

Työterveyshuolto voi auttaa löytämään keinot, joilla työntekijän terveys ja työn vaatimukset saadaan kohtaamaan. Työyhteisölle jää yhtä tärkeä tehtävä: nähdä sairauden takana edelleen sama työkaveri.

 

Tutustu sivuillamme lisää Pohjois-Suomen Työterveys ry:hyn!