Influenssa on virusten aiheuttama hengitystietulehdus, joka aiheuttaa vuosittain epidemioita ihmisissä. Oireet ovat hyvin samankaltaisia kuin tavallisessa flunssassa eli nuhakuumeessa. Mitä eroa on influenssalla ja tavallisella flunssalla? Miten menettelet, jos sairastut? Voiko flunssakauteen varautua?

Mitä eroa on influenssalla ja tavallisella flunssalla?

Influenssa on influenssavirusten aiheuttama hengitystietulehdus. Viruksen päätyypit A ja B aiheuttavat vuosittain marraskuusta maaliskuuhun epidemioita ihmisissä. Taudin itämisaika on useimmiten 1–3 vuorokautta ja tartunnan saaneista vain noin puolet sairastuu.

Influenssan oireet ovat hyvin samanlaisia kuin tavallisessa flunssassa eli nuhakuumeessa, joita aiheuttaa jopa 200 erilaista virusta. Influenssaan viittaavat tavallista ankarammat oireet, usein lihaskivut ja korkea kuume. Virus voi aiheuttaa eri henkilöille nuhan, kurkkukivun, silmän sidekalvon tulehduksen, sekä särkyjen ja kuumeen suhteen hyvinkin erilaisen oirejoukon. Oireiden kirjo ja voimakkuus vaihtelevat suuresti henkilöstä toiseen. 

Tavalliseen nuhakuumeeseen verrattuna influenssan oireiden kesto on yleensä pitempi ja toipuminen voi viedä pitemmän ajan. Diagnoosi perustuu yleensä arvaukseen tyypillisten oireiden ja ajankohdan perusteella. Se voidaan tarvittaessa varmistaa laboratoriotesteillä.

Jälkitautien kuten keuhkokuumeen riski on influenssassa suurempi kuin flunssassa. Näihin on kohonnut riski erityisesti ikääntyinellä ja niillä, joilla on peruskuntoa heikentäviä sairauksia.

Miten menettelet, jos sairastut?

Influenssa paranee yleensä itsestään noin yhden–kahden viikon kuluessa.

Lääkkeet: Yskänlääkkeiden käyttö ei yleensä ole perusteltua, mutta apteekista saatavat imeskelytabletit ovat kokeilun arvoisia. Riskiryhmiin kuuluvilla voi olla perusteltua joskus ottaa käyttöön viruslääkitys, mutta nuhakuumeisiin niillä ei ole vaikutusta. Tulehduskipulääkkeet voivat lievittää vakavia lihaskipuja.

Luontaislääkkeet ja lisäravinteet: Ajoissa otetun sinkkiasetaatin on havaittu (1) saattavan lyhentää flunssan kestoa jopa kolmanneksella aikuisilla 75 mg:n päiväannoksella. Tutkimuksissa 6–8 gramman päivittäisillä C-vitamiiniannoksilla flunssan on havaittu lyhentyneen noin 20 prosentilla (2).

Muuta: Lämmin juoma on myös perusteltu perinteinen lääke. Nestehukan ehkäisyn lisäksi juoma huuhtelee nielun aluetta tehden sinne suojakerrosta. Lämpö itsessään voi tehdä myös hyvää kurkulle. Nenähuuhtelu nenäkannulla helpottaa usein nuhaoireita.

Kärsivällisyys ja lepo ovat sairaan parhaita ystäviä. Flunssan aikana kannattaa välttää urheiluun verrattavaa fyysistä rasitusta yleisoireiden, kuumeen ja yleisten särkyjen ajan. Ulkoilma ja tavallinen arkinen liikkuminen ovat sallittuja, kunhan et tartuta muita. Toimistotyöläinen voi vointiaan kuunnellen tehdä kotona kevyesti etätöitä.

Usein 1-3 päivän sairasloma riittää lyhyen sairauden taltuttamiseen. Lääkäriin on syytä hakeutua, jos tauti on korkeakuumeinen, jos yleisvointi on huonompi kuin mihin on flunssassa tottunut, tai jos oireet palaavat ensin lievityttyään. 

Voiko flunssakauteen varautua?

Vaikka eläisi kuinka terveellisesti, flunssalta on hankala välttyä kokonaan. Terve aikuinen sairastaa yleensä 1–5 flunssaa vuodessa. Lapsilla flunssia voi olla jopa 10. Toiset sairastuvat helpommin kuin toiset, tähän vaikuttavat niin altistumiskontaktien määrä kuin sekä peritty että muodostettu immuniteetti. 

Tärkeää on kiinnittää hyvän käsihygienian ohella huomiota elämäntapoihin eli ruokavalioon, nukkumiseen, liikuntaan ja stressin lievittämiseen.

Sekä sairastumisen että tartuttamisen ehkäisyssä on tärkeää huolehtia käsihygieniasta. Se tarkoittaa käsien pesemistä saippualla ja vedellä tai käsien desinfiointia viruksia tappavalla valmisteella. Kädet on syytä pestä ainakin ulkoa sisään tultaessa, WC-käynnin jälkeen ja ennen ruokailua sekä yskimisen, niistämisen tai aivastamisen jälkeen.

Tukea kauteen influenssarokotteesta

Influenssarokotteet eivät suojaa tavalliselta flunssalta, mutta ne ehkäisevät tehokkaasti influenssaa, tai voivat ehkäistä sen vakavia muotoja. Maailman terveysjärjestö WHO valitsee vuosittain rokotteeseen ne viruskannat, jotka todennäköisimmin aiheuttavat influenssaa. Rokotteen saavat kansallisessa ohjelmassa maksutta ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle rokotuksesta on merkittävää hyötyä. Pistettävä influenssarokote maksaa apteekissa noin 15 euroa. Rokote saattaa sisältyä myös työterveysohjelmaasi.

Pohjois-Suomen Työterveydestä saat influenssarokotteet helposti ja nopeasti, työterveys- tai yksityisasiakkaana. Yksityisasiakkaille rokotteen hinta on 45 €.

Varaa aikasi verkosta, tai numerosta 040-3040000.

Lähteet

1. https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveempi-maailma/sinkki-imeskelytabletit-voivat-lyhentaa-flunssan-kestoa-yli-30-prosenttia

2. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23440782/