Riittävän hyvä fyysinen kunto auttaa jaksamaan sekä fyysisesti että henkisesti. Pohjois-Suomen Työterveys ry:n työfysioterapeutti Sami Pakanen korostaa, että liikunnan merkitys on tärkeä erityisesti raskasta fyysistä työtä tekevillä.

– On kuitenkin hyvä muistaa, että myös kevyemmissä työtehtävissä liikunta voi vähentää tuki- ja liikuntaelinoireita.

Työfysioterapeutti kannustaa liikkeeseen myös erilaisista kiputiloista ja kolotuksesta kärsiviä. Kevyttä liikuntaa voi useimmiten harrastaa, kun se tehdään oireiden sallimissa rajoissa.

– On hyvä aloittaa varovaisesti ja kuunnella kehoa. Kevyt liikunta voi usein jopa lievittää
kipuoireita, Pakanen sanoo.

Taukoliikunta kannattaa

Joskus työpäivän päätteeksi tulee tunne, että energia on täysin loppu eikä urheileminen huvita. Pakanen kuitenkin muistuttaa, että kaikki liike lasketaan. Jo muutama kevyt taukoliike voi parantaa työhyvinvointia ja ennaltaehkäistä tuki- ja liikuntaelinoireita.

– Pienikin liikkuminen voi tuoda hyvinvointia tukevia vaikutuksia. Liikunnan tempoa kannattaa vaihdella oman jaksamisen mukaan.

Liikunnaksi Pakanen suosittelee nivelille lempeitä lajeja, kuten kävelyä, uintia ja pyöräilyä, jotka sopivat kaikenikäisille. Myös kevyt lihaskuntoharjoittelu on hyvä vaihtoehto.

– Monipuolinen liikkuminen tukee sekä hengitys- ja verenkiertoelimistöä että lihaksia ja niveliä.

Älä pilaa untasi!

Liikunnan ohella myös laadukas ja riittävä uni on keskeinen osa työhyvinvointia, sillä se auttaa palautumaan ja jaksamaan paremmin.

– Liikunnasta on apua tässäkin, ja sopivasti kuormittava liikunta voi parantaa unen laatua. Raskasta treeniä ei silti kannata ajoittaa liian myöhäiseen ajankohtaan, Pakanen painottaa.

Samalla hän muistuttaa, että myöhään käytetty älylaitteiden sininen valo, alkoholi ja liikkumattomuus heikentävät helposti unenlaatua.

– Nukkumaanmenoa kannattaa valmistella rauhoittavilla ja itselle mieluisilla rutiineilla, kuten
kirjan lukemisella.

 

Tutustu sivuillamme lisää Pohjois-Suomen Työterveys ry:hyn!